tiistai 16. helmikuuta 2016

Sinappibroiler, köksässä mm. mokkapaloja

Päivällisellä tänään jämiä viikonlopulta; sinappibroileria, lisukkeena kesäkurpitsaa ja salaattia.


Seiskoilla on tällä viikolla teoriakoe, jonka lisäksi leivotaan kaikkien toivomia mokkapaloja.





torstai 11. helmikuuta 2016

Aamiainen, köksässä pohjoisafrikkalaista ja tuuttipullia

Aamuni alkavat nykyään arkisin Hesarilla, marjoilla tai hedelmillä, itsehapatetulla kookosjogurtilla ja erilaisilla siemenillä. Tänään marjat ja jogurtti päätyivät soseeksi, päälle siemeniä ja hieman kookoshiutaleita. Herkullista.


Ysien pitkien valinnaisten oppilaiden kanssa on tämän viikon teemana ollut pohjoisafrikkalaiset ruokakulttuurit.  Oppilaat ovat valmistaneet marokkolaista taginea broilerista, tunisialaista tonnikalasalaattia ja egyptiläistä tabbulehia. Lisäksi on keitetty minttuteetä.





Kasien leivontakurssilaiset ovat tällä viikolla leiponeet laskiaispullat uuteen muotoon: laskiaiswrappeja ja laskiaistuutteja.



keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Savulohikiusaus, köksässä sydämellistä menoa

Perheen päivälliselle valmistui tänään savulohikiusausta, lisukkeena vihersalaattia.


Kasien pitkän valinnaisen teemana oli ystävänpäivä. Oppilaat valmistivat sydänleivoksia.





tiistai 9. helmikuuta 2016

Kebab, köksässä laskiaispullia

Perheen ruoka valmistui tänään osin valmiista; kaupan pakastealtaasta kebab-lihaa, lisukkeena quinoaa, kukkakaali-gratiinia ja marinoitua kesäkurpitsaa.


Tällä viikolla köksän luokassa tuoksuu pulla, seiskojen ohjelmassa on laskiaispullien leipominen ja kaakaon keittäminen.



keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Paistettua lohta, köksässä mm. uunibataatteja

Perheen päivällinen valmistui puolessa tunnissa; quinori kypsymään, pakastekukkakaali kiehumaan ja lohi pannulle paistumaan. Se oli siinä; nopeaa valmistaa ja ravitsevaa.


Jopojen kanssa valmistimme köksässä uunibataatteja, laskiaispullia ja Runebergin torttuja.



Ysien Baking in English -kurssilaiset valmistivat mm. Red Velvet cupcakes.


tiistai 2. helmikuuta 2016

Mausteinen siskonmakkarakeitto, köksässä mm. hernesosekeittoa

Siskonmakkarakeittoa, olin jo melkein unohtanutkin tämän ihanan talviruoan. Tänään valmistui mausteinen versio, joka valmistus alkoi kypsentämällä currya, maustepaprikaa ja inkivääriä. Juureksina keitossa oli perunaa, porkkanaa ja bataattia. Makua liemessä  lisäksi tuomassa lipstikkaa pakasteesta. Ja tietenkin siskonmakkaroita.



Seiskojen kanssa aiheenamme tällä viikolla on mm. hiilihydraatit. Oppilaat valmistavat hernesosekeittoa ja Runebergin torttuja.






maanantai 1. helmikuuta 2016

Lämppäreitä, köksässä mm. Runeberg ja Valentine´s Day

Maanantain nopea ja hyvä ateria; lämpimiä voileipiä jauhelihapäällyksellä ja salaattia.


Köksässä on seiskojen kanssa teemana tällä viikolla mm. hiilihydraatit ja Runebergin päivä. Oppilaat valmistavat hernesosekeittoa ja Runebergin torttuja.



Ysien Baking in English -kurssin oppilaiden aiheena tuleva Valentine´s day ja siihen teemoitellen oppilaat valmistivat mm. Red Velvet cup cakes.