torstai 29. syyskuuta 2016

Tonnikalapihvejä, köksässä venäläistä

Paistoin perheen päivälliseksi tonnikalapihvejä tonnikalasta ja myskikurpitsasta. Lisukkeena quinoaa ja vihersalaattia.


Ysien pitkän valinnaisen oppilaiden teemana on tällä viikolla ollut venäläinen ruokakulttuuri. Oppilaat ovat valmistaneet pelmenejä, joiden lisukkeena on nautittu suolakurkkuja, smetanaa ja juustoraastetta. Lisäksi oppilaat ovat paistaneet syrnikkejä.






keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Myskikurpitsarisotto, köksässä mm. bageleita

Kaupassa on nyt saatavilla erilaisia kurpitsoja. Myskikurpitsat näyttivät tosi hyviltä, joten pakkohan sellainen oli hankkia ja valmistaa siitä ruokaa.  Päivälliselle valmistui sitten mýskikurpitsarisottoa. Oli hyvää.


Ysien Baking in English -kurssilaiset valmistavat tällä viikolla American Blueberry pancakes ja Bagels.



tiistai 27. syyskuuta 2016

Fusilli bolognese, köksässä munakkaita

Tiistain päivälliseksi valmistin perheelle fusilli bolognesea. Tällä kertaa bolognese sisälsi jauhelihan lisäksi paljon kasviksia kesäkurpitsaa, porkkanaa ja tomaattia. Mausteena lisäksi hieman aura-juustoa, maistui.


Seiskojen kanssa on tämän viikon aiheenamme mm. kananmuna, kauden sienet ja lieden puhdistaminen. Oppilaat valmistavat jokainen itselleen munakkaan täytettynä kinkulla.








lauantai 24. syyskuuta 2016

Sadonkorjuulunneri isovanhempien kanssa

Syksy on ihanaa ja maukasta aikaa. Me saimme isovanhemmat lauantailunnerille. Valmistin lunnerille nautittavaksemme lohta kahdessa muodossa, graavattuna ja uunissa, uunijuureksia ja kanttarellimuhennosta.




Jälkiruoaksi kesäkurpitsabrownie. Tällä kertaa hieman erilainen jälkiruoka.... -ton, -ton, -ton. Kaikki pitivät, vaikka oli aika erilainen kuin yleensä.



perjantai 23. syyskuuta 2016

Nachos premium, köksässä mm. täytettyjä omenoita

Texmex-perjantai meillä taas. Nachos premium tykötarpeineen. Nam.


Kasien kanssa olemme tällä viikolla teemoitelleet erityisruokavalioita. Oppilaat ovat valmistaneet juustokakkutäytteisiä omenoita, juustosarvia sekä leiponeet kesäkurpitsabrownieta.






torstai 22. syyskuuta 2016

Kalapuikkoja, köksässä mm. ranskalaista leivontaa

Välillä löytyy iso apu perheen päivälliseen kaupan pakastealtaasta, tällä kertaa kalapuikkoja.


Kasien kansainvälisen leivonnan -kurssilaiset ovat leiponeet ranskalaista; croissanteja ja tarte tatineja.




keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Ruokaisa kukkakaaligratiini, köksässä jauhelihakeittoja

Perheen päivällisellä tänään ruokaisaa kukkakaaligratiinia.


Seiskojen aiheena on tällä viikolla mm. erilaisten veitsien käyttö, kasvikset, kasvisten jaottelu, jauheliha ja paistamisen termistö. Oppilaat valmistavat jauhelihakeittoa ja leipovat ohrarieskaa.





maanantai 19. syyskuuta 2016

Broileria, köksässä Aleksantereita

Perheen maanantain päivälliseksi valmistin broileria maustettuna Garam Masalalla, kukkakaalipyrettä, riisiä ja vihersalaattia.


Ysien kanssa on teemana tällä viikolla Aleksanterit, Aleksanteri Suuri ja Aleksanteri I. Näiden historian henkilöiden innottamina valmistamme kreikkalaista salaattia ja tsatsikia sekä Aleksanterin leivoksia.






torstai 15. syyskuuta 2016

Quornirisottoa, köksässä mysteeritarjottimia

Perheen päivälliseksi valmistin helppoa ja nopeaa quorn-risottoa ja kesäkurpitsaa.


Ysien ohjelmassa on tällä viikolla ollut Mysteeritarjotin haaste. Tarjottimilla oli porkkanaa, kyssäkaalia, jauhelihaa ja omenoita. Nämä ainekset tuli kaikki käyttää, lisäksi käytettävissä oli erilaisia perusaineita, kuten yrttejä, kaurahiutaleita, kananmunia jne. Kyllähän taas syntyi kaikenlaisia hienoja aterioita, kaikilta toimeksiannon mukaisesti pääruoka ja jälkiruoka.










tiistai 13. syyskuuta 2016

Graavilohta, köksässä omenapiirakkaa

Perheen päivällisellä tänään eilen graavaamaani lohta, kanttarellimuhennosta, riisiä ja vihersalaattia.


Seiskojen ohejelmassa tällä viikolla on pohtia mm. omenan terveysvaikutuksia, veitsen käyttö, muna-sokerivaahtoleivonnaiset ja valmistuksessa omenapiirakat sekä haudutettu tee.